Muuttumisleikki

Perinteinen OPTIplus- ketjun muuttumisleikki toteutettiin Helsingin Optiikassa.

MUUTTUMISLEIKIN VOITTI VANTAALAINEN ANNE

Pirteä ja iloinen Anne saapui aamulla liikkeeseemme Fredalle. Silmälaseja olimme katselleet alustavasti jo edellisellä viikolla ja silloin tutkittiin myös näkö.

Anne on käyttänyt monitehosilmälaseja jo useamman vuoden ja on ollut niihin tyytyväinen. Välillä hän  kuitenkin kaipaa lisää ”lisätehoa” papereiden lukemiseen ja päätteelle. Työssään hänen on nähtävä kauas, välialueille ja lähelle, joten erityisille päätelaseille ei ole tarvetta.

Anne ihastui persoonalliseen Zen Barcelona kehykseen, jonka materiaali on kestävää ja kevyttä. Musta mattapintainen etu-osa ja kirkkaan fuchian värinen joustoteräsrunko on kaunis ja istuu hyvin. Kehykseen valitsimme kotimaisen Piilosetin VARIO-moniteholinssin. Yksilöllinen linssi mitoitettiin huolella Annelle ja linsseissä painotettiin lähityöskentelyn mukavuutta. Mohitehot toimivat työssä ja yleiskäytössä hyvin. Lisäksi suosittelin  syväteräviä lukulaseja käsitöihin ja lukemiseen kotona.

Aktiivisesti liikkuva Anne on käyttänyt myös piilolinssejä. Nyt sovitimme uusimmat silikonihydrogeeli monitehopiilolinssit. Monitehopiilolinsseissä päädyimme sekä kuukausilinsseihin, että kertakäyttölinsseihin. Lomalla ja uidessa kertakäyttöiset. Arkielämässä pidemmän vaihtovälin silikoni-monitehopiilolinssit. Uudet materiaalit ovat silmälle ystävällisempiä, niitä on helppo käsitellä ja ennen kaikkea näkömukavuus on huikea.

Päivän ohjelma oli aikataulutettu tarkkaan.

Ensin vaatekauppaan. Satu oli sopinut DOTS.n myymälänhoitajan kanssa kuvausvaatteiden lainaamisesta. Anne, optikko-Satu ja valokuvaaja-Leena aloittivat päivän ihanan kevätmuodin parissa. Luonnonvalkoista, sinistä ja ihastuttavia yksityiskohtia vaatteissa.

Ira ( DOTS:n myymälänhoitaja ) esitteli mahtavia asukokonaisuuksia, joista valittiin kauneimmat ja Annelle mieluisimmat valokuviin.

 

mm. Gustav pusero, Mosmos-farkut, Dots:n asusteet korut ja vyöt.KAMPAAJA KAMPASI JA VÄRJÄSI

Vaatteiden sovituksen jälkeen suoraan kampaajalle. Salon Choice Kampissa, Annen otti hoiviinsa, Kampaaja Anni.

Hiukset saivat  uutta eloa ja kiiltoa monivärjäyksellä. Väri tehtiin niin, että  hiustenpohjaan laitettiin intensiivinen suklaanruskea väri ja pituutta raidoitettiin parilla eri vaaleamman ruskealla sävyllä. Liukuvärjäystäkin käytettiin osaan hiuksia. Hiukset näyttävät  käsittelyn jälkeen elävämmiltä ja kirkkaammilta.  Annen hiusmalli oli jo valmiiksi trendikäs;  eteenpäin pitenevä polka.  Hiuksia siistittiin ja leikattiin takaisin malliin.

Muotoilutuotteina käytettiin kevyesti ID Hair:n SexyHair 450c Blow Out Spray:ta tuomaan kiiltoa ja poistamaan pörröisyyttä, sekä SexyHair Blow Dry Volumizing Gel:iä tukea antamaan.

MEIKKAUS STYLISTIN KÄSISSÄ

Kampaajan jälkeen siirryimme takasin Helsingin Optiikkaan, jossa Meikkaaja-stylisti Kirsi Maijala odotti valokuvaajan kanssa.

Kirsi meikkasi Annen kasvot kauniisti. Hän sai isot ruskeat silmät loistamaan ja huulet hehkumaan. Kirsi on kokenut ja taitava kuvaus- ja esiintymismeikkien tekijä. Hänen kauniille ja kestäville juhla- ja häämeikkauksille löytyy paljon kysyntää.

Valokuvaajamme Leena Rantonen rakensi yksityisen studion yläkerran odotustilaamme. Satu oli noutanut evästä sekä  kuvausvaatteet ja asusteet Dots:sta että laittanut silmä- ja aurinkolasit valmiiksi.

Leenalla oli ihana tapa työskennellä, ammattilainen, joka sai kuvattavansa rentoutumaan ja kaikki parhaat puolet esille.

SILMÄLASIT:

Anne valitsi suosikikseen Zen Barcelona 327 kehyksen ja siihen valmistettiin yksilöllinen kotimainen VARIO-moniteholinssi.  Linsseissä lisäherkkuina ohennus , UV-suoja ja parhaat yhdistelmäpinnoitteet.

Kehys luetaan kolmiulotteisesti kehys-skannerilla,  nämä tiedot ja tarkat mitat voimakkuuksista  ja mitoituksesta syötetään linssivalmistajan tietokoneohjelmaan. Näin pystytään valmistamaan yksilölliset ohuet, kauniit ja näkömukavuudeltaan parhaat linssit.

Kauniit ja hyvin toimivat monitehosilmälasit valmistetaan näin,  asiakkaan näkö tarkistetaan ja näkötarpeet selvitetään. Optikko valitsee oikean linssityypin,  tekee linssien asennuksen ja mitoitukset huolella. Optikko myös varmistaa, että kehys sopii asiakkaan kasvoihin, persoonaan ja istuu hyvin kasvoilla.

Moniteholasit ovat aivan parhaat yleislaseina. Lisäksi suosittelen mielelläni eri silmälaseja erilaisiin näkemistarpeisiin.

Tykkää meistä Facebookissa