Julkaistu: 6.10.2015
Vintage silmälasit
Menneiltä vuosilta löytyy upeita, hyvin valmistettuja ja kestäviä silmälaseja. Meillä on Helsingin Optiikassa säilynyt vanhoja silmälaseja menneiltä vuosilta aina 50-luvulta tähän päivään.
Vanhimmat 50-luvun silmälasit on pakattu alunperin paperista valmistettuihin silmälasipusseihin. Ne ovat säilyneet valolta suojattuna pahvilaatikoissa 60 vuotta.
60-luvun lasit olivat vielä pieniä kooltaan. Silmälasit olivat muovia, metallia ja niiden yhdistelmiä. Aitoa kultaa, palladiumia ja hopeaa pinnoitteena. Monet metallista valmistetut lasit sisälsivät nikkeliä, sillä se on hyvin taivutusta ja vääntämistä kestävä metalli.
70-luvulla silmälasien koko alkoi kasvaa ja vuosikymmenen loppua kohden taidettiin saavuttaa huippusuuret koot.
80-luvulla kehysten koko alkoi pienentyä ja vuosikymmenen vaihteessa muotia olivat pienet ovaalit ja pyöreät silmälasit. Metallin väriset, ruskeat ja mustat olivat vallitsevia värejä. Toki muitakin värejä sai.
Myös kehyksettömät silmälasit olivat erittäin suosittuja. Silmälasilinssien materiaalien kehittyminen on mahdollistanut kestävät ja kauniit silmälasit, joissa on vain nenäkappale ja sangat linsseissä kiinni.
Vuosituhannen vaihteessa muoto muuttui suorakaiteeksi, kulmikkaammaksi, matalammaksi ja pienemmäksi.
Vanhojen silmälasien kunnostus ja korjaus
Meillä on oma työpaja, josta löytyy kaikki uusimman teknologian hiomakoneet ja vanhanajan kunnon työkalut.
Korjaamme vanhaa kunniottaen isovanhempien arvokkaat silmälasit, keräilyharvinaisuudet ja kirpparilöydöt. Vanhojen ja käytettyjen silmälasien uudelleen linssitys aurinkolaseiksi tai omilla silmälasivoimakkuuksilla on parasta osaamistamme.
Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme ja/ tai tuomaan vanhat lasit arvioitavaksi.