Blogi

Ajankohtaista tietoa meistä ja näkemisestä

Silmälasien korjaaminen

Silmälasien korjaaminen

PERINTEINEN KÄSITYÖ KUNNIAAN Optikon ammattiin on perinteisesti opiskeltu oppipoikana. Ensin mentiin kisälliksi taitavan vanhemmalle optikolle, ja valmistuminen ammattiin mestarin tutkinnon jälkeen. Oppi-isäni ovat valmistaneet käsityönä muun muassa Kepplerin kiikarin ja muita optisia laitteita. Perinteisesti linssit hiottiin kehyksiin käsin ja kehykset oli valmistettu niin, että ne olivat myös korjattavissa. Mallistot olivat pieniä ja valinnan varaa vähemmän kuin nykyään. Juotokset, viilaaminen ja hienomekaaninen taito oli oltava hallussa. Ensimmäiset optikkoliikkeet avattiinkin Kulta- ja kelloseppien yhteyteen. Nykyään silmälasit on tehty kestämään 2-3 vuoden käyttöä. Mitään muuta asustetta, vaatetta tai kenkää ei käytetä joka päivä ympäri vuoden. Tämä asettaa silmälasien materiaaleille omat vaatimuksensa. On selvää, että hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä. Meillä Helsingin Optiikassa käsityö on edelleen suuri osa yritystämme. Korjaamme laseja ja linssitämme kaikki itse. Olemme viimeisiä jäljellä olevia optikkoliikkeitä, jossa hiotaan ja korjataan laseja itse.  Tervetuloa! p. 09 694 3668 | info@helsinginoptiikka.fi  

Monitehot

Monitehot

Minulta kysytään paljon monitehoista; mikä niissä maksaa, mitä eroa linsseillä on? Miten osa käyttää monitehoja miellellään, miksei kaikki niihin totu ja mistä ihmiset valittaa? Totuus on, että suurin osa silmälasien käyttäjistä on tyytyväisiä laseihinsa ja uuden teknologian monitehoihin oppii nopeasti. On myös totta, että joillakin nämä vaativat opettelua. Luin eilen keskustelupalstoja aiheesta ja muutama halusi kieltää mokomat monitehot… kun ei itse niistä pitänyt. Hauska ajatus! Kielletään monitehot… mietin vain mitä ehdottaisin tyytyväisille monitehojen käyttäjille? Tietenkin on ihmisiä, joille monitehot eivät sovellu, eiväthän kaikki tule merisairaaksi tai saa kieltä rullalle. Kaikille löytyy kuitenkin ratkaisu ja useita vaihtoehtoja, mikäli rajattomat monitehot eivät toimi. Taustaa Me ihmiset olemme erilaisia. Jotkut meistä juoksevat nopeammin ja jotkut ovat notkeampia. Samalla tavalla silmämme ovat yksilöllisiä. Joillakin on parempi hämäränäkö, joillakin on puutteellinen värinäkö ja vain pieni osa näkee omilla silmillään erittäin hyvin. Kaikki pärjäämme kuitenkin omilla silmillämme elämässä, silmälasit vain helpottavat elämää. Tärkeintä on, että näkee riittävästi esim.  ajaa autoa, lukea ja syödä. Miten ihminen näkee? Ihmisen silmä rakentuu  näin: etu-osasta  mm. sarveiskalvo ja silmän pinta, silmän sisällä on värikalvo Iiris, joka säätelee pupillin kokoa. Pupilli on se musta ”reikä”  keskellä silmää, josta valo pääsee silmään. Iiriksen takana on linssi mykiö, joka taittaa valoa. Mykiön ympärillä on lihaksisto, joka muotoilee mykiön muotoa tarpeen mukaan. Lähelle katsoessa mykiö pullistuu ja vastaavasti kauas  katsoessa se litistyy. Silmän taka-osassa on verkkokalvo. Verkkokalvo rakentuu tappi- ja sauvasoluista. Nämä hermosolut ovat erittäin tärkeitä kuvan muodostumisen kannalta. Aivot ovat vieläkin tärkeimmät, ne käsittelevät kaiken tiedon ja niillä me tiedämme mitä näemme. Näöntarkkuus Suomessa näöntarkkuus ilmoitetaan visus-arvoina. Hieman pelkistäen 1.0 visus on 100% näkö. Aikuisten oikeasti se on  tarkkaan määritetty arvo, joka kertoo kuinka henkilö kykenee erottamaan kaksi pistettä, jotka ovat yhden kulmaminuutin etäisyydellä toisistaan. Joillakin ihmisillä paras mahdollinen näöntarkkuus omilla silmillä tai parhaalla lasikorjauksella voi olla 0,8 tai jopa sen alle. Eräillä ihmisillä esim.  lentäjillä  visus eli näöntarkkuus voi olla jopa 2.0. Tähän pystyy vain hyvin pieni osa ihmisistä. Perintötekijöillä on suuri vaikutus. Näöntarkastuksessa mitataan myös kontrastiherkkyys, värien erottamiskyky ja näkökenttä. Mittausvälineet on yleisesti hyväksytyt näkömerkkitaulut ja muut testit. Englannissa ja USA:ssa näöntarkkuus kerrotaan suhdelukuna esim 20/20 vastaa meidän visusta 1.0. 20/20 arvo  kertoo kuinka näet 20 jalan (6 metrin) etäisyydeltä sen, minkä keskimääräinen henkilö näkee. Linsseistä Silmälaseja on mm. yksitehot, monitehot, kaksi- ja kolmitehot syväterävät, toimistomonitehot jne. Silmälasit valmistetaan aina yksilöllisesti, jokaisen omaa taittovirhettä korjaamaan. Optikolta saa optisesti hiotut laadukkaat linssit, jotka on sovitettu kehykseen yksilöllisen silmäteränvälin mukaan. Yksitehoiset silmälasit korjaavat kauko- ja likitaitteisuutta. Näissä yksitehoissa voi olla hajataiton ja silmien asentovirheenkorjausta. Lukulasit, kaukolasit, tietokonelasit ajolasit, aurinkolasit ovat usein yksitehoja. Yleensä alle 40-vuotiaat näkevät samoilla laseilla kaikille etäisyyksille. Poikkeuksia on kuitenkin paljon, silmien asentovirheet, poikkeavan pieni silmän mukautumiskyky, silmän leikkaukset ja haverit ovat voineet muuttaa silmän taittoa, niin että ihminen tarvitseekin  eri etäisyyksille eri voimakkuudet. Linssejä, joissa on useampi voimakkuus tarvitaan, kun silmä ei enää mukaudu eri etäisyyksille. Tämä mukautumiskyvyn väheneminen huomataan usein 40 ikävuoden jälkeen. Monet tarvitsevat plus-linssejä nähdäkseen lähelle ja miinus-silmäiset  joutuvat ottamaan lasinsa pois nähdäkseen hyvin lähelle. Monitehot Monitehoiset silmälasit on aika hankkia, kun huomaa silmien väsyvän lukiessa ja viimeistään silloin, kun kyllästyy ”pelaamaan” lasien kanssa. Lasit ovat häviksissä tai väärässä paikassa ja pahimmillaan on useiden lasien loukussa.  Ei ole mitään sääntöä tai pakkoa hankkia silmälaseja, monitehoisia silmälaseja tai lukulaseja jos ei halua. Voi sinnitellä päänsärkyjen, niskasärkyjen ja tihrustamisen kanssa ja vaikka lopettaa lukemisen kokonaan. Monitehoiset linssit on hiottu niin, että samassa linssissä on kaukovoimakkuus ja siitä linssin alareunaa kohden voimakkuus muuttuu lukuvoimakkuudeksi. Moniteholinssi on aina kompromissi. Tällä tarkoitan sitä, että nuoruuden näkökykyä ei enää saavuta millään linssillä. Silmä ikääntyy ja sen mykiön joustavuus  vähenee, teki niin tai näin. Silmän sisäiseen linssiin kertyy kuonaa jo alle 10-vuotiaana ja keski-ikäisenä, kuonaa mykiössä on jo niin paljon, että se vähentää mukautumiskykyä oleellisesti. Kompromissilla tarkoitan, myös sitä että monitehoisissa linsseissä lukualue on aina linssin ala-osassa.  Se ei vaihda paikkaa katseen mukana. Sohvalla maaten ei näe TV:tä, sillä silloin käy niin että yrittää katsoa kauas lukualueen läpi. Näköalueet ovat kapeammat kauas ja lähelle, kuin yksitehoisissa laseissa. Tämä on tosiasia, jota välillä ei ymmärretä tai se unohdetaan. On luonnonlaki, että yhdellä voimakkuudella näkee tietylle etäisyydelle hyvin ja häiriöttä. Monitehoisissa linsseissä on ” miljoona” voimakkuutta. Yksi voimakkuus kauas, siirtymäkanavan liukuma monine voimakkuuksineen ja lähivoimakkuus. Lähivoimakkuus on aina määritelty tietylle etäisyydelle.  Mitä iäkkäämpi henkilö, sitä enemmän lähilisää. Mitä enemmän lähilisää sitä pienempi ”syväterävyys”.  Lukualue  (eli millä etäisyydellä näkee lukea)  on n 30 – 55 cm  etäisyydellä lähilisällä +2,50. Uusimman teknologian linssit   Moniteholinssejä on valmistettu jo 70-luvulta asti. Ne ovat kehittyneet sen jälkeen huimasti hiontatekniikoiden ja tietokoneiden kehittyessä. Yksinkertaistaen voi sanoa, että mitä halvempi linssi sitä vanhempaa teknologiaa ne ovat. Uusimmat linssit hiotaan uusimmilla ja hienommilla koneilla ja niiden laskenta on huippuluokkaa. Linssien hionta teknologia on kehittynyt asteittain. Ensimmäisissä linsseissä linssien etupinta oli aihio ja omat voimakkuudet hiottiin takapinnalle, vääristymiä reunoilla oli paljon. Tekniikan kehittyessä etupintoja oli jo useampia. Nykyään uusimpien linssien etu- ja takapinta hiotaan jokaiseen linssiin yksilöllisesti. Tällä tekniikalla saavutetaan leveämmät luku- ja kaukoalueet ja siten parempi näkömukavuus. Näillä tekniikoilla saadaan reuna-alueiden optiiikka paremmaksi ja vääristymät samanlaisiksi molemmille silmille. Yksilöllisissä monitehoissa mitataan kehyksen kaarevuus, etäisyys silmistä ja monta muuta yksilöllistä mittaa silmälasivoimakkuuksien lisäksi. Monitehoihin on sitä helpompi tottua , mitä pienempi ero kauko- ja lähivoimakkuuden välillä on. Kuluttaja pystyy vertaamaan linssien käyttömukavuutta saatuaan ne. On helppoa siirtyä parempaan linssiin, mutta paluu vanhempaan teknologiaan tuottaa hankaluuksia. Bifokaalit ja trifokaalit Vaihtoehto monitehoisille = rajattomille linsseille ovat kaksi ja kolmitehot. Näissä linsseissä on selvästi näkyvä ”luukku” tai raja. Kaksitehoissa optiikka kauas on leveä ja häiriötön samoin lukuvoimakkuus. Ainoa huonopuoli on ”kuvahyppy” ja joidenkin linssein ulkonäkö. Kaikki oppivat näihin rajallisiin linsseihin. On mukavaa kun samassa lasissa on kauko- ja lähivoimakkuudet. Välivoimakkuus, joka rajattomissa on, puuttuu. Valmislasit Valmislaseja saa ostaa jopa alle eurolla joka paikasta. Nämä valmislasit ovat muovisia suurennuslaseja. Kuka tahansa saa myydä suurennuslaseja, mutta ei optisia apuvälineitä, joiksi miinuslasit luetaan. Silmälasien on toimittava hyvin Tärkeintä on näkemisen miellyttävyys ja tarkkuus. Jokaiselle löytyy vaihtoehto silmälasilinsseistä ja kehyksistä. Suosittelen lämpimästi kysymään mieltä askarruttavista asioista omalta optikolta. Niin optikot, silmälääkärit kuin silmälasien käyttäjätkin ovat kaikki ihmisiä. Kukaan miestä ei ole virheetön ja inhimillisiä virheitä sattuu kaikille joskus. Kannattaa

Moottoriurheiluun soveltuvat ajolasit

Moottoriurheiluun soveltuvat ajolasit

Moottoriurheilussa hyvä ja häiriötön näkö on erittäin tärkeää. Meiltä Helsingin Optiikasta  saat asiantuntijan avulla sopivat ajolasit maantielle, radalle, metsään tai crossiin.  Asiantuntijamme opastaa sinua esimerkiksi seuraavien tärkeiden ominaisuuksien kanssa: SUOJAAVUUS Lasien suojaavuus on moottoripyöräilyssä tärkein ominaisuus silloin, kun käytetään avokypärää tai ajetaan ilman visiiriä. Hyvien ajolasien kehysmateriaalilla ei ole niinkään väliä, se voi olla muovia tai metallia. Kehyksen pitää kuitenkin olla tukeva ja mielellään päätä myötäilevä (kaareva), jotta mahdolliset iskuvoimat jakautuvat tasaisesti. Linssivalinnalla sen sijaan on erittäin paljon väliä. Linssien on syytä olla muovia. Lasilinssejä ei saa käyttää ajolaseissa rikkoutumisvaaran takia. Kestäviä muovimateriaaleja ovat muun muassa polykarbonaatti ja trivex. Mikäli mahdollista, kannattaa valita kansallisesti turvaluokitellut S-suojaluokan lasit. ISTUVUUS Hyvin tärkeä ominaisuus ajolaseille on niiden miellyttävä istuvuus kypärän sisällä. Erityisesti nykyaikaisia umpikypäriä (Shoei, Arai) käytettäessä kannattaa ottaa kypärä mukaan optikolle, jotta hyvä istuvuus saadaan varmistettua. Hyvin istuvat mallit ovat yleensä kaarevia, päänmyötäisiä ja kevyitä malleja. Kehykset saisi mielellään olla varustettu pään myötäisillä pistoaisoilla (ei korvan taakse taivutettavilla). POLARISOINNILLA VAI ILMAN Polarisoivia aurinkolasilinssejä ei suositella silloin, kun moottoripyörässä on nestekidenäyttö. Polarisoivat linssit pimentävät nestekidenäytöt silloin, kun linssi on tietyssä kulmassa. Sama pätee myös älypuhelimien ja navigaattoreiden näyttöihin. Polarisoivat linssit poistavat vedenpinnan vaakaheijasteen, mikä on hyvä ominaisuus vesillä liikuttaessa tai esimerkiksi silloin, kun asfaltti on sateen jäljiltä märkä. Samalla kuitenkin esimerkiksi lätäköiden erottaminen tien pinnasta heikkenee, mikä on moottoripyöräilyssä haitallista.  OMILLA VOIMAKKUUKSILLA Ajolasit ovat usein kaarevat, mikä voi aiheuttaa haasteita linssien saamiseen omilla voimakkuuksilla. Nykyään, ja meillä Helsingin Optiikassa pystytään hiomaan jo hyvinkin kaarevia linssejä voimakkuuksilla. Kaarevien linssien lisäksi erinomainen vaihtoehto on ajolasit, joiden taakse kiinnitetään adapteri, jossa on omilla voimakkuuksilla hiotut linssit. Kaarevia ajolaseja voidaan tehdä 1-tehoisina, 2-tehoisina ja monitehoina. Hyviä ajolaseja adapterilla valmistaa muun muassa saksalainen Siols.  MOTOCROSSIIN, ENDUROON, SUPERMOTOIHIN, MOOTTORIKELKKAILUUN MX-kypäriin sopivia ajolaseja tai  goggles-tyyppisiä suojaavia laseja on tarjolla hyvin. Esimerkiksi Scott valmistaa laadukkaita motocrossiin ja moottorikelkkailuun suunniteltuja maskeja, joihin voimme tehdä maskin taakse kiinnitettävän adapterin voimakkuuksilla. Adapteri soveltuu useimpien valmistajien maskiin hyvän säädettävyyden ansiosta. Tervetuloa keskustelemaan lisää moottoriurheiluun sopivista lasiratkaisuista!

Aurinkolasit

Aurinkolasit

Käytän päivittäin silmälaseja ja lisäksi tarvitsen aurinkolaseja. Tein jo kauan sitten päätöksen, koska olen riippuvainen silmälaseista otan niistä kaiken ilon irti. Silmälasejakin on oltava enemmän, kuin yhdet Silmälasejakin on oltava enemmän kuin yhdet, ainakin varalasit.  Aurinkolasejakin minulla on sekä voimakkuuksilla, että ilman. Piilolaseja käyttäessäni voin käyttää myös erittäin kaarevia ja isojakin aurinkolaseja. Aurinkolaseja on oltava erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Kaupungille omat säästä  riippuen, tummat ja näyttävät , kun aurinko paistaa ja menojalka vipattaa. Suosikkini ovat tällä hetkellä Traction Productions Rita2, meripihkan värisenä.  Nämä aurinkolasit  päässä saan aina juttuseuraa missä liikunkin. Liukuvärilinssit ja vaaleat värit Kauniit sävytetyt linssit toimivat parhaiten pilvisemmällä ilmalla, Rayban aviator aurinkolaseista löysin ihanat liukuvärilinssit. Nämä päässä autoilen ja käyn ostoksilla kaupungilla.  Ensivaikutelma ja uskottavuus Kävin tärkeässä tapaamisessa eilen ja valitsin tarkoituksella muovisankaiset silmälasit  ja omilla silmälasivoimakkuuksilla olevat aurinkolasini Dolce&Gabbana 4205 helmiäishiekka. Tapaaminen oli onnistunut; tiedäthän mitä sanotaan ensi vaikutelmasta ? Kauniit ja tyylikkäät silmälasit ja hyvät kengät huomataan aina. Ensivaikutelma on erittäin tärkeä, kun tapaa uusia ihmisiä. Optisesti hiotut linssit Jotkut ihmiset sanovat minulle, etteivät osaa tai halua käyttää aurinkolaseja. Usein syynä on se, ettei hän ole koskaan käyttänyt oikeita hyvin tehtyjä optisesti hiottuja laseja. Monelle tulee yllätyksenä, että myös ”nolla”-linssit on hiottu. Onhan se ihan eri asia katsoa litistetyn muovilevyn läpi, kuin tarkoitukseen hiotun linssin läpi. Elämä on mukavampaa ja silmä lepää, kun käytössä on riittävästi laadukkaita, hyviä ja kauniita aurinkolaseja ja silmälaseja. Näitä tuskin voi olla liikaa.

TEKNIIKAN MAAILMA testasi SIOLS – urheilulasit

TEKNIIKAN MAAILMA testasi SIOLS – urheilulasit

Tekniikan Maailman uusimmassa erikoisnumerossa on hyvä juttu Siols- urheilulaseistamme. Pyöräily, suunnistus, juoksu- ja hiihtäminen on mukavampaa hyvien urheilulasien kanssa.  Tekniikan Maailma 11.04.2014 Erikoisnumero Liikunta&Kuntoilu. s 94 SIOLS – urheilulasit voi rakentaa mieleisekseen. Yksi runko, johon voi vaihtaa haluamansa linssit. Runkoon on liitettävissä omat silmälasivoimakkuudet adapterilla  (yksitehot tai kaksitehot). Linsseissä on valittavana 6 eri väriä ja jokaiselle lajille lajiin sopiva ventilaatio. Laseihin saa Pimp Up- setin, useissa väreissä. Aisan päät, nenätyynyt ja hikisuoja vaihdettavissa helposti mieleisekseen. SIOLS-urheilulasien tietopaketti: SIOLS Urheilulasi, jonka kokoat haluamistasi komponenteista. Jokaisella urheilijalla on omat vaatimuksensa ja toiveensa välineille. Urheillessa ja liikkuessa  olosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Jokainen sää ja laji asettaa erilaiset vaatimukset sekä  urheilijalle että välineille. Siols X-kross-urheilulasit voi jokainen rakentaa omien mieltymysten ja lajin haasteiden mukaan. Siols- urheilulasien  kokoaminen on helppoa: valitse urheilulajisi, linssi tuuletus/ventilaatio lajin mukaan valitse linssin sävy ja tummuusaste valitse kehyksen runko Yhdistä nämä mieltymyksiesi mukaan. Silmälasien käyttäjälle on helppokäyttöinen adapteri/sovitin, jossa omat voimakkuudet. RUNKO Siols – urheilulaseihin on valittavana 15 eriväristä runkoa. Rungossa on valmiina aisanpäät ja säädettävä nenätyyny. LINSSIT Kaikkissa linsseissä on 100% UVA/UVB suojaus. Materiaali on polykarbonaatti, kova, kestävä ja kovapinnoitettu. Vääristymätön näkökenttä. JUOKSEMINEN –      6 eri linssivaihtoehtoa vaaleasta, kontrastilinssiin ja  aurinkolasilinssiin. Linssi on erityisesti suunniteltu  ratajuoksuun, lenkkeilyyn, tennikseen ja vaeltamiseen. Sen ventilaatio / tuulettuminen on suunniteltu juoksunopeuksiin ja voimakkaaseen hikoiluun.  MTB, PYÖRÄILY, KILPAPYÖRÄILY, KAUPUNKIPYÖRÄILY, RULLALUISTELU –      6 eri linssivaihtoehtoa vaaleasta, kontrastilinssiin ja   aurinkolasilinssiin. Linssi on iso ja se on muotoiltu antamaan hyvän suojan tuulelta kovissakin nopeuksissa. Vaakatason tuuletusaukot  estävät tuulen pyörtämisen silmiin ja pitävät linssin kirkkaana.  TALVIURHEILU, HIIHTO, MURTOMAAHIIHTO, LASKETTELU, LUMIKENKÄKÄVELY, RETKILUISTELU, pyöräily – 6 eri linssivaihtoehtoa vaaleasta, kontrastilinssiin ja   aurinkolasilinssiin. Lämpölinssi on kaksikerroksinen linssi, jossa linssien välissä on ilmaa. Tämä tasoittaa lämpötilaeroja ja linssi pysyy helpommin kirkkaana. Alppi-linssi antaa hyvän suojan viimalta ja Nordic-linssissä on parempi ventilaatio.  PURJEHDUS, MELONTA, SURFFAUS JA YLEISKÄYTTÖ –      2 eri värivaihtoehtoa, kaksi kokoa ja polarisoiva linssi KOTELO Kovakotelo, jossa oma tila vaihtolinsseille ja mikrokuitupussukka.  PIMP UP SET Jokaisen Siols-urheilulasin voi tuunata mieleisekseen eri värisillä nenä, aisanpää ja otsanauha-osilla. Värejä on 11.  SILMÄLASI VOIMAKKUUDET URHEILULASEIHIN Omat silmälasivoimakkuudet hiotaan Siols adapteriin, joka sopii kaikkiin runkoihin.Adapteri istuu hyvin rungossa, eikä osu silmäripsiin. Linssi-adapteri on helppo laittaa paikoilleen ja puhdistaa. Voimakkuuksia voi olla kaikkea +/- 15 diopterin välillä. Myös aikuisnäkö voidaan korjata kaksitehoisilla linsseillä. Asiantuntija / Optikko määrittelee oikeat voimakkuudet ja linssien asennuksen. On erittäin tärkeää huomioida adapterin etupinnan kaarevuus, linssien ominaisuudet, kehyksen pantoskooppinen tiltti ja pintaväli, jotta saadaan oikea voimakkuus ja mukava näkötuntuma. Jälleenmyyjät: Hämeenlinna: Optikko Kivinen, Palokunnankatu 16 (Keskustalo), 075 758 0900 http://www.optikkokivinen.fi/ Helsinki: Helsingin Optiikka, Freda 61, puh. 09 6943668 http://www.helsinginoptiikka.fi/ Karhupuiston Optiikka. Agricolankatu 11, puh. 09 753 9299 http://www.karhupuistonoptiikka.fi/ Optikko Sjöblom, Malminkauppatie 18, 00700 Helsinki, puh. 044 2377371 https://www.nakoasiantuntija.fi/helsinki-optikko-sjoblom/ Huittinen: Klaari, Risto Rytin tie 31, 32700 Huittinen, 044 493 6169 www.klaarioptikko.fi Jämsä: Optikko Piila, Säterintie 1, 42100 Jämsä, 014 718123 http://www.optiplusoptikko.fi/liikkeet/optikko-piila/ Jyväskylä: Jyväs-Optiikka, Kauppakatu 5, 0400 354 899  http://jyvasoptiikka.fi/ Optikko Pajula, Vaajakoskentie 123, puh. 014 665 330 http://optikkopajula.fi/ Kerava: Optikko Lintukorpi, Paasikivenkatu 13, puh.  09 294 6113 http://www.optikkolintukorpi.fi/ Keuruu: ML Optiikka, Keuruuntie 21, puh. 014 771192      http://www.mloptiikka.fi/ Kotka/ Karhula: Fenno Optiikka Karhula, Karhulantie 36 ,48600 Kotka, puh. 05 262926     https://fennooptiikka.fi/blog/myymälät/fenno-optiikka-karhula/ Mänttä: Piilan Optiikka, Itätorinkatu 6, puh. 03 474 7438 http://www.optiplusoptikko.fi/liikkeet/piilan-optiikka/ Oulu: Turunkultaseppä, Kauppurienkatu 10, puh. 08 372 130 http://turunkultaseppa.fi/ Parola Fenno Optiikka Parola, Jaakonkuja 5, 03 6371515 Rauma: Silmäoptikot Palmu. Kuninkaankatu 10, puh. 02 83786000 http://www.silmaoptikot.fi/ Seinäjoki: Opti-Design, Keskuskatu 10, 044 244 5299 https://www.optidesign.fi/ Sotkamo: Optiko Vuori, Kainuuntie 15, puh. 08 6662950 https://www.optikkovuori.fi/ Rovaniemi: Brillet,  Koskikatu 22, 0400 448 922  https://brillet.fi/ Tampere: Oculus Optiikka Tuomiokirkonkatu 32, puh. 03 3126 3000 https://www.oculus.fi/ Turenki: Optikko Kivinen, Kauppakuja 2, puh. 075 758 0990  http://www.optikkokivinen.fi/ Turku: Turun Optiikka. Humalistonkatu 5, puh.02 2510097 https://www.turunoptiikka.fi/ Turun Silmäexpertit, Brahenkatu 13, puh. 02 277 5100 http://turunsilmaexpertit.fi/

Muuttumisleikki

Muuttumisleikki

Perinteinen OPTIplus- ketjun muuttumisleikki toteutettiin Helsingin Optiikassa. MUUTTUMISLEIKIN VOITTI VANTAALAINEN ANNE Pirteä ja iloinen Anne saapui aamulla liikkeeseemme Fredalle. Silmälaseja olimme katselleet alustavasti jo edellisellä viikolla ja silloin tutkittiin myös näkö. Anne on käyttänyt monitehosilmälaseja jo useamman vuoden ja on ollut niihin tyytyväinen. Välillä hän  kuitenkin kaipaa lisää ”lisätehoa” papereiden lukemiseen ja päätteelle. Työssään hänen on nähtävä kauas, välialueille ja lähelle, joten erityisille päätelaseille ei ole tarvetta. Anne ihastui persoonalliseen Zen Barcelona kehykseen, jonka materiaali on kestävää ja kevyttä. Musta mattapintainen etu-osa ja kirkkaan fuchian värinen joustoteräsrunko on kaunis ja istuu hyvin. Kehykseen valitsimme kotimaisen Piilosetin VARIO-moniteholinssin. Yksilöllinen linssi mitoitettiin huolella Annelle ja linsseissä painotettiin lähityöskentelyn mukavuutta. Mohitehot toimivat työssä ja yleiskäytössä hyvin. Lisäksi suosittelin  syväteräviä lukulaseja käsitöihin ja lukemiseen kotona. Aktiivisesti liikkuva Anne on käyttänyt myös piilolinssejä. Nyt sovitimme uusimmat silikonihydrogeeli monitehopiilolinssit. Monitehopiilolinsseissä päädyimme sekä kuukausilinsseihin, että kertakäyttölinsseihin. Lomalla ja uidessa kertakäyttöiset. Arkielämässä pidemmän vaihtovälin silikoni-monitehopiilolinssit. Uudet materiaalit ovat silmälle ystävällisempiä, niitä on helppo käsitellä ja ennen kaikkea näkömukavuus on huikea. Päivän ohjelma oli aikataulutettu tarkkaan. Ensin vaatekauppaan. Satu oli sopinut DOTS.n myymälänhoitajan kanssa kuvausvaatteiden lainaamisesta. Anne, optikko-Satu ja valokuvaaja-Leena aloittivat päivän ihanan kevätmuodin parissa. Luonnonvalkoista, sinistä ja ihastuttavia yksityiskohtia vaatteissa. Ira ( DOTS:n myymälänhoitaja ) esitteli mahtavia asukokonaisuuksia, joista valittiin kauneimmat ja Annelle mieluisimmat valokuviin.   mm. Gustav pusero, Mosmos-farkut, Dots:n asusteet korut ja vyöt.KAMPAAJA KAMPASI JA VÄRJÄSI Vaatteiden sovituksen jälkeen suoraan kampaajalle. Salon Choice Kampissa, Annen otti hoiviinsa, Kampaaja Anni. Hiukset saivat  uutta eloa ja kiiltoa monivärjäyksellä. Väri tehtiin niin, että  hiustenpohjaan laitettiin intensiivinen suklaanruskea väri ja pituutta raidoitettiin parilla eri vaaleamman ruskealla sävyllä. Liukuvärjäystäkin käytettiin osaan hiuksia. Hiukset näyttävät  käsittelyn jälkeen elävämmiltä ja kirkkaammilta.  Annen hiusmalli oli jo valmiiksi trendikäs;  eteenpäin pitenevä polka.  Hiuksia siistittiin ja leikattiin takaisin malliin. Muotoilutuotteina käytettiin kevyesti ID Hair:n SexyHair 450c Blow Out Spray:ta tuomaan kiiltoa ja poistamaan pörröisyyttä, sekä SexyHair Blow Dry Volumizing Gel:iä tukea antamaan. MEIKKAUS STYLISTIN KÄSISSÄ Kampaajan jälkeen siirryimme takasin Helsingin Optiikkaan, jossa Meikkaaja-stylisti Kirsi Maijala odotti valokuvaajan kanssa. Kirsi meikkasi Annen kasvot kauniisti. Hän sai isot ruskeat silmät loistamaan ja huulet hehkumaan. Kirsi on kokenut ja taitava kuvaus- ja esiintymismeikkien tekijä. Hänen kauniille ja kestäville juhla- ja häämeikkauksille löytyy paljon kysyntää. Valokuvaajamme Leena Rantonen rakensi yksityisen studion yläkerran odotustilaamme. Satu oli noutanut evästä sekä  kuvausvaatteet ja asusteet Dots:sta että laittanut silmä- ja aurinkolasit valmiiksi. Leenalla oli ihana tapa työskennellä, ammattilainen, joka sai kuvattavansa rentoutumaan ja kaikki parhaat puolet esille. SILMÄLASIT: Anne valitsi suosikikseen Zen Barcelona 327 kehyksen ja siihen valmistettiin yksilöllinen kotimainen VARIO-moniteholinssi.  Linsseissä lisäherkkuina ohennus , UV-suoja ja parhaat yhdistelmäpinnoitteet. Kehys luetaan kolmiulotteisesti kehys-skannerilla,  nämä tiedot ja tarkat mitat voimakkuuksista  ja mitoituksesta syötetään linssivalmistajan tietokoneohjelmaan. Näin pystytään valmistamaan yksilölliset ohuet, kauniit ja näkömukavuudeltaan parhaat linssit. Kauniit ja hyvin toimivat monitehosilmälasit valmistetaan näin,  asiakkaan näkö tarkistetaan ja näkötarpeet selvitetään. Optikko valitsee oikean linssityypin,  tekee linssien asennuksen ja mitoitukset huolella. Optikko myös varmistaa, että kehys sopii asiakkaan kasvoihin, persoonaan ja istuu hyvin kasvoilla. Moniteholasit ovat aivan parhaat yleislaseina. Lisäksi suosittelen mielelläni eri silmälaseja erilaisiin näkemistarpeisiin. Tykkää meistä Facebookissa        

Valitse itsellesi sopivat aurinkolasit

Valitse itsellesi sopivat aurinkolasit

Kevättä kohti mennään. Täältä voit lukea Sadun vinkkejä sopivien aurinkolasien valintaan. Varo auringon haittoja: Näin valitset itsellesi oikeat aurinkolasit